Vuosi 2020

Kaksi tärkeää ihmistä kuoli. Korona vaikeutti liiketoiminnan. Valtava työmäärä ilman palkkaa. Jatkuva uuden kehittäminen. Yksinäisyys. Muutto. Rakkaus. Raskaus. Oma terveys. Puolison terveys. Läheisten terveys. Sairas koira. Äitiysloma.

Tämän vuoden äärelle täytyy nyt toden teolla pysähtyä. Olen tottunut siihen että eteenpäin painamalla selviää ja jokainen päivä on uusi mahdollisuus. Tänä vuonna kaikki ei olekaan ollut enää näin. Toimintatavat joihin olen tottunut ja jotka ennen ovat tuoneet tulosta, on tänä vuonna olleet käyttökelvottomia, laittomia tai mahdottomia toteuttaa. Oma elämä ja talous on täytynyt hyväksyä tänä vuonna täysin uudelleen.

Ennen

Ennen olen ottanut vaikean viikon jälkeen pullon punaviiniä (tai valkkaria, skumppaa, olutta) ja ongelma on ratkennut. Joko yksin tai ystävän kanssa.

Ennen olen tehnyt hikisen treenin ja kehon on täyttänyt hyvä olo

Ennen olen asiakasmäärän vähentyessä entisestään innostunut ja keksinyt uusia tapahtumia joissa asiakkaat saaneet uutta intoa ja tulleet taas mukaan liikkumaan. Toisin on ollut tänä vuonna.

Nyt

Raskaus ei ole sairaus mutta ei silloin vedetä hikitreenejä eikä skumppaa.

Korona on rajoittanut koko vuoden liikuntapaikkojen kokoontumismääriä ja on sanomattakin selvää että kun toiminta perustuu 20+ hlö ryhmässä treenaamiselle on tästä vuodesta ”jotain” hankaluuksia ja tappioita tullut.

Olen väsynyt innostamaan liian kovan vuoden päätteeksi.

Iloinen päivänsäde

Monet kuvailevat minua iloiseksi, positiiviseksi ja puheliaaksi. Sitä olenkin. Olen myös tänä vuonna vaipunut valtavaan synkkyyteen josta nouseminen vaatii nyt uusia keinoja jotta palaudun tästä takaisin ihmiseksi, jolla on uskoa, toivoa ja rakkautta innostaa itseä ja myös muita.

Tämä vuosi vaatii todellakin menneen läpikäymistä ja niiden positiivisten asioiden väkisin esiin kaivelemista.

Kun kaikki tuntuu menevän päin peetä, on meidän usein vaikeaa nähdä niitä hienoja ihmisiä ja asioita ympärillämme.

Pystytkö samaistumaan tähän?

Tänä vuonna olen lukenut mm. ylläolevaa opusta. Joskus kun vetää paskan määrän överiksi, saa siitä valtavaa helpotusta. Humoristinen ote auttaa, mutta sitä ei kyllä toden totta ole aina itsestäänselvää ammentaa.

Tästä vuodesta en selviä selväjärkisenä ellen käy sitä läpi ja listaa sieltä konkreettisesti ylös niitä upeita ja hienoja asioita joita on tapahtunut. Ja niitähän siellä muuten on.

Uupuneena, turhautuneena ja väsyneenä mielemme ei vaan muista niitä. Pintaan nousevat vain vaikeat asiat.

Unelmointi – jokaisen tehtävä

Meidän jokaisen tulee unelmoida jostain. Tämä vuosi on tappanut oman unelmointikykyni niskalimassa raatamisen ja jatkuvan uuden keksimisen vuoksi ja se ettei enää unelmoi mistään lisää pahaa oloa, turvattomuutta ja toivottomuutta entisestään.

Ensi vuodelle tuleekin siis kaivaa vaikka väkisin esiin ne omat unelmat myös. Jos ei ole mitään mitä tavoitella, ei elämällä juurikaan mielestäni ole silloin merkitystä.

Se ettei enää unelmoi mistään lisää pahaa oloa, turvattomuutta ja toivottomuutta entisestään.

nipsufit

Tätä vuotta tulen käymään läpi mm. alla olevan Year Compassin avulla. Sain tämän alunperin työntekijältäni Annilta joka opiskelee Life Coachsiksi.

Suosittelen erittäin lämpimästi lataamaan ja tulostamaan tämän ilmaisen vuosikompassin alla olevasta painikkeesta. Toivon että siitä on hyötyä ja iloa myös sinulle.

Miksi minä?

On välillä turhankin helppoa ”uhriutua” ajattelemaan että minulle käy aina näin ja että muilla on helppoa ja vain minulla vaikeaa. Haluan muistuttaa että tämä ei ole totta!

Jokaisella on elämässään kipuilua. Selviämme vaikeuksistamme vaan eritavoin ja käsittelemme niitä eri keinoin. Itse tykkäisin välillä kovasti uhriutua ja valittaa että vain minulla on vaikeaa. Tällöin on kuitenkin hyvä hetki pysähtyä omien mietteiden ääreen ja pohtia tosiaan mistä tämä tunne tulee.

Ollaan inhimillisiä toisillemme, koskaan et voi toisen ihmisen nähdessäsi tietää mitä hän sisällään parhaillaan käy läpi. Somefeedistä sitten puhumattakaan.

Tämä lause on antanut minulle voimaa jo v. 2015 kun olen kärsinyt vaikeista selkävaivoista ja pyrkinyt luomaan samaan aikaan unelma uraani liikunnanohjaajana.

Loppusanat

Mitä mietteitä tämä postaus sinussa herätti?

Toivotan tämän myötä sinulle hienoja pohdiskeluja sekä valtavasti unelmia ensi vuoteen.

Olen jo nyt hieman innostunut siitä että ensi vuonna minulla on taas unelmia. Haluaisitko kuulla niistä lisää?

xoxo Nina

Rakkaus <3

Booty – workout kotitreeni 💥

Pakara ja sen treenaaminen on yksi lempilapsistani. Liian moni kamppailee uinuvien istumalihasten kanssa ja väittävät että kaikki on kokeiltu, ei ole toivoa pyöreästä pyrstöstä – tämä on onneksi niin ihanaa bullshitiä!

Kun halutaan kohdistaa ja eristää tiettyä lihasryhmää, alkuun sen harjoittaminen ja hermottaminen voi olla aikalailla ajatustyötä ja keskittymistä vaativaa hommaa – lupaan kuitenkin sinulle – se palkitsee.

Jos siis haluat muhkeutta hanuriosastolle, tulee sen osata hermottua oikein. Takuuvarma keino pakaran aktivoimiseen on pitää painopiste esim. kehonpainokyykyssä kantapäällä ja kevyesti jalan ulkosyrjällä. Tekemäni kehonpainokyykky- tekniikkavideo löytyy Instagram sivuiltani täältä.

Vaihtele eri liikkeissä painopistettä, jalan kulmaa ja mikä tärkeintä – jos sinusta tuntuu että vaikka mitä tekisit, pakara ei aktivoidu vaan kaikki kyykyt menee aina etureisille(tai pahimmassa tapauksessa liikeen tekeminen sattuu!) – ota treenitunti osaavalta koutsilta. Se hinta maksaa itsensä sinulle nopeasti takaisin!

Tässä sinulle kotiin tai salille tehtäväksi BOOTY- workout 💥

Tämän treenin tekemiseen sinulla menee yhteensä vain n. 30 minuuttia. Voit yhdistää tämän myös lihaskuntotreeniksi esim. kävelylenkin päätteeksi. Muista lämmitellä hyvin. Keskity liikkeitä tehdessä tuntemukseen pakarassa. Käytä itselle sopivia painoja.

VINKKI 🍑 Jotta pakaraan saadaan mahdollisimman hyvä tuntuma (ja polvet ovat turvassa) pidä liikkeissä siis painopiste aina hieman enemmän jalkaterän ulkosyrjällä. Älä päästä polvia kääntymään sisäänpäin, vaan työnnä niitä pikemminkin voimakkaasti auki.

Tämän myötä hyviä treenejä ja poltetta pakaraan 💥🍑

HUOM! Mikäli koet yhtään epävarmuutta treenitekniikoiden suhteen – olen rakkaudesta terveeseen ja oikein aktivoituvaan kehoon tuonut salilleni Crosstraining peruskurssin, jossa takuulla opit turvalliset ja oikeanlaiset suoritustekniikat.

Jo pidempään harjoitelleelle lanseeraamme keväälle tavoitteellisen harjoittelijan intensiivi- pienryhmän, jossa pääset kehittämään omaa suorituskykyäsi 10 viikon ajan täysin uudelle levelille.
*yllä olevat kurssit Jyväskylässä Vaajakoskella.

Ensi viikonlopun vietänkin erittäin mielenkiintoisessa koulutuksessa: Voimaharjoittelu kuntoutuksen työvälineenä. Aihe on niiin kutkuttavan kiinnostava!

Kuullaan pian!

xoxo Nina


Raskausviikko 34

Hui, havahduin tänä aamuna siihen että viralliseen äitiyslomani alkuun on jäljellä 8 päivää!

Syksy on vierähtänyt erittäin nopeasti, mutta on ihana fiilis kun tietoisella puurtamisella yrityksen hommat on ihme kyllä aikataulullaan ja olen levollisin mielin tulevasta. 01.12.2020 alkaen minulla on sijaiset ja tulen itse olemaan mukana kaikessa niin pitkään kun olo sallii.

Sensijaan, meidän Nupulle on vielä ”vähän” hankintoja tehtävänä. Ei olla tästä otettu kyllä minkään maan taivaallista stressiä, meiltä löytyy hänelle paljon rakkautta sekä äitiyspakkaus. Lisäksi löysin ilmaisia erinäisiä vaippapakkauksia joita tilailinkin jo. Kaikki minut tuntevat tietää että tykkään ilmaisesta ja säästämisestä. Muuta ei siis vielä ole, mutta ei me paljoa muuta ostetakaan.

Olen opiskellut ja tiedän jo mitä yhdistelmävaunut tarkoittavat. Vaunujen ja kantokopan hommaaminen on listalla. Emme tule ostamaan paljoa muuta, en halua yhtään enempää tavaraa, ja uskon että vauvan synnyttyä sitä kertyy jokatapauksessa enemmän kuin riittävästi. Pinnasänky tulee vielä vaunujen lisäksi.

RV 34

Omalla kohdallani raskausaika on mennyt kutakuinkin kivasti. Toki todella moni asia on muuttunut, mm. liikuntamäärät ja yleinen aktiivisuus on vähentynyt aivan hurjasti. Osittain tämä johtuu raskaudesta, mutta osittain myös siitä, että olen kesästä asti keskittynyt tietoisesti enemmän hallinnollisiin tehtäviin yritystoiminnassani (lue siis istumatyöhön, tietokonehommiin).

Liikunta raskausaikana

Liikuntamäärät ja muodot ovat muuttuneet paljon nyt raskausaikana. Ihaninta on se että on pystynyt liikkumaan. Raskausaikani liikuntani on pääosin ollut kävely ja pyöräily, sekä 1-3 lihaskuntotreeniä viikkoon.

Lihaskuntotreenit ovat olleet mielenkiintoisia. Erilaisia variaatioita on tullut tehtyä jos ja mihinkin liikkeeseen. Näistä ajattelin kirjoittaa ihan erillisiä postauksia.

Keho ei ole raskausaikana halunnutkaan suoriutua sellaisista liikuntamääristä kuin mihin näinä liikunnanohjaus- vuosina olen tottunut. 1h treeni huomattavasti kevennettynä on ollut raskausaikanani aikalailla maksimi.

Treenit olen tehnyt Voimalalla ja CrossFit Jyväskylällä sekä ulkona

Aionko pitää äitiyslomaa?

Vastaus tähän on että toki. Jännää on kuitenkin se, että nyt on kaikki niin uutta että etukäteen on hyvin vaikkeaa tietää mitään. Olen keskustellut muiden saliyrittäjien kanssa ja vaihtanut kokemuksia eri liikunta- alan toimijoilta heidän äitiyslomistaan. Kiitos kaikille juttutuokioista. Luotan siihen että kaikki menee juuri siten kun on tarkoitettu. Tietenkin me puolisoni Markuksen kassa ollaan vakuuttuneita siitä että kun pikku Nuppu syntyy, hän tottuu nopeaan meidän rytmeihin, heh.

Olen oikeasti yllättynyt omasta, ei minulle niin tyypillisestä, järjestelmällisestä toiminnasta yritystoiminnan suhteen kun olen valmistellut tätä äitiyslomaa.

Olen elänyt ja hengittänyt 24/7 yritystäni ja työntekoa pian 5 vuotta. Työ on niin valtava osa minua. Jokainen asiakas ja työntekijä on minulle niin rakas ja firman kehittäminen intohimoni kohde.

Olen kuitenkin tietoisesti valmistautunut nyt siihen että mikään toiminta ei ole joulukuusta alkaen minusta riippuvaista, minua ei tarvita. Se on ihanan helpottava tunne, koska jos ja kun olossa tapahtuu tästä ”perusolosta” poikkeavaa (synnytyshän on ihan perusolo), kaikki pyörii Voimalalla kuten ennenkin. Olen niin onnellinen kaikista työntekijöistä jotka toteuttavat konseptimme mukaan hyvää fiilistä ja huipputunteja, omalla hurjan kovalla ammattitaidolla.

Tämän hetkinen ajatus ja olo on sellainen etten mitenkään pysty enkä halua olla ns. kokonaan pois työkuvioista, vaan tarvitsen työtä ja asiakkaita tietyssä määrin pitämään minut tässä päivässä. Tykkään toden teolla työstäni ja kun elää ja hengittää yrittäjyyttä, sitä ei mielestäni niin vaan suljetakaan, eikä haluta sulkea pois elämästä.

Kuitenkin… Koen myös että elämässä ei ole mitään niin tärkeää kuin oma perhe ja en halua enkä myöskään aio olla se äiti ja puoliso joka ei pysty nauttimaan elämän ihmeellisimmästä asiasta. Eli tuokoon tuleva puoli vuotta balanssin työhön ja vapaa-aikaan. Tähän saakka kun se on ollut enemmän vain työ.

Summasummarum

Nyt on aika keventää ja antaa huippuosaajien tehdä huipputyötä Voimalalla. Pääsen tekemään omien voimavarojeni mukaan niin paljon kuin haluan ja jos en haluakaan / pystykään, kaikki toimii silti kuin junan vessa.

Odotan innolla töistä vapautuvaa aikaa, jotta pääsen kirjoittamaan mm. tätä blogia joka on ollut jo parin vuoden ajan tuloillaan. Tiesitkös muuten että kirjoitin ekan kerran omaa blogia jo 2013.

Olen alkanut tekemään myös kotitreeniohjelmia Voimalan livelähetys- jumppien tueksi. Saat näitä ilmaiseksi kun tilaat sivun alalaidasta uutisirjeen. Mulla on niin paljon ideoita että odottakaas vaan kun pääsen kanavoimaan ne oikein! Saatte kaikkea kivaa.

Tämän myötä ihanaa, vaikkakin harmaata viikkoa, nähdään!

-Nina